top of page

Anne Niemi

"Olen Seinäjoelta lähtöisin oleva kuvataiteilija, nyttemmin kotiutunut Maalahteen Vaasan kupeeseen.
1974 lähdin Savonlinnaan Taidelukioon, sieltä Oriveden opiston kuvataidelinjalle ja sen jälkeen Kankaanpään Taidekouluun, josta valmistuin taidemaalariksi.

Tie vei Niemen vielä Taideteolliseen Korkeakouluun kuvaamataidon opettajakoulutukseen. Hän on toiminut taidekasvattajana yli 30 vuotta. Vuonna 2017 Niemi jäi pois opetustehtävistä ja hän keskittyy nyt omaan taiteeseen.

 

"Lähinnä sydäntäni on maalaustaide eri tekniikoin ja materiaalein,teen myös koho- ja syväpainografiikkaa sekä jonkun verran kolmiulotteista taidetta. Vuosien varrella olen aina pyrkinyt sekä laajentamaan ,että
syventämään osaamistani eri kuvataiteen osa-alueilla, esimerkiksi viimeisin villitykseni on digitaalinen kuvankäsittely."

Omakuva Ollille.jpg
bottom of page